maanantai 25. kesäkuuta 2012

Yksi on joukosta poissa / Uusia ystäviä

Blogi on elänyt hiljaiseloa melkein vuoden. Minulta meni aika pitkälti maku sen päivittämisestä...
Tälle on myös hyvä syy - yksi on joukosta poissa.

Rakas kissani Dino jouduttiin äkisti lopettamaan pyhäinpäivän yönä - munuaiset ja maksa olivat lakanneet toimimasta. Tuskin koskaan annan itselleni anteeksi sitä, etten ollut aiemmin huomannut minkään olevan vialla.


Elämä kuitenkin jatkuu, pakostakin. Mielekäs tekeminen ja itsensä kiireisenä pitäminen auttavat, mutta ajoittain mielen valtaa edelleen suunnaton tyhjyyden tunne ja suru. Kummasti sitä tottuu siihen, että eläimet ovat "aina siinä", kunnes yhtäkkiä... yksi on joukosta poissa.

Paljon on kuitenkin ehtinyt tapahtua sitten viime elokuun, jolloin edellisen merkinnän kirjoitin. Taloa korjaillaan ja rempataan pikkuhiljaa. Nanna-corgi on täyttänyt 2 vuotta, ja hallitsee hoviaan lempeän tyrannimaisesti, kuten ennenkin. Nanna ei kuitenkaan enää ole perheemme ainut koira - helmikuussa meille muutti eläinhoitolan kautta pelokas Liinu-ajokoira, joka on Nannan mielestä oiva hovineito! Liinun alkutaival ei ole ollut täysin ongelmaton, joten huumoria ja ymmärrystä on tarvittu - ja paljon. Nyt 4kk myöhemmin Liinu on kuitenkin kotiutunut hyvin, ja aina välillä on sen oloinen kun ei olisi koskaan asunutkaan missään muualla kuin meillä...



Jäähyväiset ovat aina vaikeita, varsinkin kun joutuu jättämään hyvästit rakkaalle ystävälle. Onneksi elämä tuo mukanaan myös uusia ystäviä, jotka tuovat mukanaan iloa ja uutta toivoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti